19.5.2011

Jetro Tuulari: Kuinka seppä takoo vanhoista osista uutta?

Turussa lääketiedettä opiskeleva Jetro Tuulari toi esiin, miten luovuus on uuden synnyttämisen lisäksi myös taitoa säilyttää vanhoja hyväksi todettuja käytäntöjä opetuksessa. Tuulari kertoi kehittämästään opintoprojektista, jossa opiskelijat saivat mahdollisuuden suorittaa syventäviin opintoihinsa kuuluvan kirjallisen työn valmistamalla itse opintomateriaaleja tulevien opiskelijoiden käyttöön.

”Olemassa olevat materiaalit olivat tyyliltään ja sisällöiltään hajanaisia ja niiden tekemiseen oli aikojen saatossa osallistunut useita eri henkilöitä. Materiaaleille kaivattiin yhtenäisempää sabluunaa. Intoa ja motivaatiota työn tekemiseen riitti, ja projektiin tarvittava kuuden opiskelijan ryhmä saatiin koottua yllättävän helposti.”


 Työn tekemiseen käytettiin olemassa olevaa ohjausjärjestelmää, eli jokainen materiaalin tekijä sai oman asiantuntijaohjaajan työn tekemiseen.
"Lisäksi opiskelijoiden kesken koottin vertaisryhmä, jossa käytiin läpi ja arvioitiin jokainen tuotettu uusi tekstikappale.”


Tiedekunnalta saatiin käyttöön InDesign taitto-ohjelma sekä päivän intensiivikurssi oppimateriaalien tekemisestä.

Tuularin mukaan projektia on tarkoitus kehittää edelleen. Tavoitteena on tutkia ja arvioida jälkikäteen tarkemmin materiaalien eri ominaisuuksia sekä opiskelijoiden kokemuksia ja mielipiteitä niistä.
Ensimmäisen projektin aloittamisen jälkeen myös kolme muuta samantapaisella menetelmällä toteutettavaa projektia on pistetty aluille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti